6.2.2 Sisäinen kuormitus

Vesistöissä sisäisellä ravinnekuormituksella tarkoitetaan pohjakerrostumista eli sedimentistä takaisin järveen vapautuvia ravinteita (esim. fosfori). Hyväkuntoisissa vesistöissä ravinteiden kulkeutuminen tapahtuu pääasiallisesti vesipatsaasta sedimenttiin, joten sedimentti toimii ravinteiden sitojana ja varastona. Useimmiten sisäisen kuormituksen syynä on vesistöön jossain vaiheessa pitkään jatkunut runsas ulkoinen kuormitus (luonnolliset huuhtoumat, maatalous, metsätalous, haja-asutus, turvetuotanto jne.).

Sisäkuormitteisessa vesistössä tapahtuu ravinteiden vapautumista takaisin veteen etenkin sedimentin hapettomissa osissa. Lähinnä pohjaa olevan vesikerroksen muuttuessa hapettomaksi pohjasedimenttiin varastoitunut fosfori liukenee takaisin veteen levien ravinnoksi, joka puolestaan kiihdyttää levien kasvu ja lisää hapenkulutusta. Näin järven tilaa heikentävä kierre on valmis. Tästä johtuen ulkoisen kuormituksen vähentyminen ei välttämättä takaa alusveden happitilanteen parantumista, vaan sisäinen kuormitus saattaa ylläpitää järven rehevyyttä. Ulkoisen kuormituksen merkitys järven ekologialle voi silti olla erittäin suuri.

Keski-Suomessa on järvien sisäistä kuormitusta arvioitu eri kuormitusarviointiraporttien yhteydessä sekä erillisessä selvityksessä, jossa käsitellään Keski- ja Väli-Suomen järvien kuormitussietoa (Granberg 2004). Selvitysten mukaan erityisesti rehevöityneissä järvissä sisäisellä kuormituksella on useimmiten selvä merkitys järven rehevyyden ylläpitäjänä, vaikka ulkoista kuormitusta saataisiinkin vähennettyä. Sisäisen kuormituksen arviointia vaikeuttaa se, että fysikaalis-kemiallista aineistoa ei aina ole riittävästi kuormituksen arvioimiseksi.